7.2.2012

    Kaksi korvaa ja yksi suu

    Virpi Ekholm

    Sepäksi kenties synnytään, mutta esimiestehtävään kasvaa. Tätä mieltä ovat kaksi diplomi-insinööriä, oman alansa asiantuntijaa ja esimiestä, Anja Silvennoinen ja Virpi Ekholm.

    Anja Silvennoinen51-vuotias Anja Silvennoinen työskentelee UPM:n Energialiiketoiminta-alueen vetäjänä. Yksikkö vastaa yhtiön tuottaman sähkön myynnistä sähkömarkkinoille ja energian hankinnasta muille liiketoimintayksiköille 75 henkilön voimin.

    Hengästyttävä työhistoria

    Silvennoinen valmistui diplomi-insinööriksi Lappeenrannan teknillisen yliopiston Energiatekniikan laitokselta vuonna 1984. Diplomityöpaikka ja ensimmäinen vakituinen työpaikka aukesivat Kuopion Energialaitokselta.
    – Aloitin käyttöinsinöörinä ja samalla käyttöhenkilöstön esimiehenä voimalaitoksella heti valmistuttuani. Ensimmäiset alaiseni olivat itseäni vanhempia ja kokeneempia, mutta nöyrä mieli ja avoimet korvat auttoivat minua.
    Viiden voimalaitosvuoden jälkeen Silvennoinen siirtyi konsultiksi Ekonon palvelukseen. Konsulttina Silvennoinen ehti toimia vuoden päivät ennen kuin lähti Iso-Britanniaan jätteenpolttolaitoksen yhteyteen perustetun sähkön ja lämmön yhteistuotantoon perustuvan energiayhtiön tekniseksi johtajaksi. Neljä vuotta kansainvälistä työ- ja esimieskokemusta sekä työn ohessa hankitut MBA:n paperit taskussaan Silvennoinen lähti jälleen konsultiksi muovaamaan Tallinnan kaukolämpölaitoksen toimintaa Baltian markkinoiden avauduttua.
    Tallinnasta Silvennoinen muutti takaisin Suomeen aloittamaan energia-alan palveluyhtiön Kymppivoiman toimintoja. Kymppivoimasta tie vei silloisen Kauppa- ja teollisuusministeriön energiaosaston kautta vielä kertaalleen konsultiksi ennen siirtymistä nykyisen työnantajan UPM:n palvelukseen vuonna 2004.
    Hengästyttävän monipuolinen työhistoria pitää sisällään sekä asiantuntija- että esimiestehtäviä.
    – Pidän esimiehenä toimimisesta, mutta viihdyn asiantuntijanakin. Pyrkimystä suuntaan tai toiseen ei oikeastaan ole ollut, olen vain tarttunut mielenkiintoisiin mahdollisuuksiin.

    Inhimillinen päätöksentekijä

    Silvennoinen luettelee hyvän esimiehen ominaisuuksia: kuunteleva, yhteistyökykyinen, antaa vapautta ja tukee tarvittaessa. Johtajuus on paljon keskustelua ja tiimityötä, toisaalta välillä joutuu vastaamaan raskaistakin päätöksistä.
    – Parasta esimiestyössä on kun onnistuu oman tiiminsä kehittämisessä ja näkee ihmisten kasvavan. Vaikeissa tilanteissa pitää muistaa, että ongelmat ratkaistaan yhdessä keskustellen. Ei ole sattumaa, että meillä on kaksi korvaa ja yksi suu.
    Harva ponnistaa esimiestehtäviin suoraan koulunpenkiltä, kuten Silvennoiselle kävi.
    – Korkeakouluopinnot eivät juuri valmista esimiestehtäviin. Mikäli esimiestehtävistä haaveilee, kannattaa jo opiskeluaikana kehittää esimerkiksi neuvottelu- ja viestintätaitojaan. Kukaan ei synny esimieheksi, mutta tekemällä oppii.Anja Silvennoinen: Mikä valtava potentiaali on yhdessä tekemisessä!

    Virpi EkholmTampereen teknillisestä yliopistosta vuonna 1998 rakennusalan diplomi-insinööriksi valmistunut Virpi Ekholm, 41, aloitti SRV Pirkanmaan aluejohtajana reilu vuosi sitten. Nimityksen myötä Ekholm sai vedettäväkseen 45 henkilön yksikön, joka rakentaa sekä asunto- että toimitilakohteita Tampereen talousalueella.
    Rakennusala tuntui Ekholmista aikanaan luontevalta valinnalta
    – Isäni on rakennusinsinööri, joten tiesin kuinka suhdanneherkkä ala tämä on. Jatkoin kuitenkin alan opiskelua, vaikka 90-luvun alussa lama vei työpaikat. Diplomityötä vaille valmiina DI:nä tartuin silloisen professorin kannustukseen ja lähdin vaihto-opiskelijaksi Saksaan vuonna 1995.
    Saksasta löytyi myös työpaikka SRV-konserniin kuuluvan Viitoset GmbH:n palveluksessa. Kahden Saksan-vuoden jälkeen Ekholm saattoi opinnot loppuun ja jatkoi SRV Viitoset Oy:n palveluksessa Suomessa. Mielenkiintoinen toimitilaprojekti toi Ekholmin takaisin Tampereelle vuosituhannen lopulla. Äitiysvapaan jälkeen Ekholm suunnitteli jatko-opintoja ja siirtyi tutkijaksi VTT:lle. Takaisin SRV-konserniin Ekholm palasi vuonna 2004 aloittaessaan SRV:n silloisen tytäryhtiön Pirkanmaan Projektitoimen palveluksessa.

    Omat esimiehet esikuvina

    Ekholmin ensimmäinen kokemus esimiestehtävästä on Pirkanmaan Projektitoimen ajoilta. Rakennuttajapäällikkönä toimiessaan hänellä oli 12 henkilön organisaatiossa muutama alainen. Oma esimiesrooli ei herättänyt erityisiä tunteita.
    – Esimiesasemastani huolimatta olimme edelleen ensisijaisesti työkavereita. Toki esimiestehtävän mukana tulee muun muassa työsuhde-asioihin liittyviä velvollisuuksia.
    Entiset esimiehet ovat vaikuttaneet Ekholmiin omaan tapaan toimia.
    – Arvostamani esimiehet ovat olleet alansa ammattilaisia, tiukkoja ja vaativia, mutta aina myös tukeneet alaistensa työtä. Esimiehen rooli hengenluojana on myös tärkeä: mieleeni on jäänyt eräs työmaapäällikkö, joka keitti aamuisin kahvit koko porukalle ja ne nautittiin yhdessä ennen työpäivän alkua. Nykyisin koen tärkeimmäksi tehtäväkseni varmistaa, että organisaatiossani jokaisella on hyvä tehdä töitä.

    Oppia esimiesvalmennuksesta

    Ekholm on osallistunut SRV:n tarjoamiin esimiesvalmennuksiin ja kokee ne hyödyllisinä.
    – Ei ole olemassa valmista mallia esimiestehtäviin, mutta valmennuksissa on voinut peilata omaa tapaansa toimia ja löytää omat vahvuutensa. Itse olen oppinut, että tärkeintä on kuunnella ihmisiä.
    Juuri nyt Ekholm ei haikaile muutosta työhönsä. Se, toimiiko hän tulevaisuudessa edelleen esimiestehtävissä vai asiantuntijana, jää nähtäväksi.Virpi Ekholm: Esimiehen rooli hengenluojana on tärkeä..

    Share: