12.12.2017

    Microsoftilla luodaan mullistavaa​ ​teknologiaa

    Tuomas Koskimäki ja Sonja Kiiveri työskentelevät Microsoftilla

    Tuomas Koskimäki ja Sonja Kiiveri kehittävät Microsoftilla HoloLens-teknologiaa.  ”Täällä pääsee tekemään sellaista, mitä kukaan maailmassa ei tee meitä paremmin.”

    Tuomas​ ​Koskimäki,​ ​26
    Lab​ ​Engineer​ ​HoloLens-tiimissä​ ​/
    ​diplomityön​ ​tekijä

    ”Kiinnostavinta työssäni on jatkuva uuden oppiminen ja teknologian parissa työskenteleminen. Teen parhaillaan diplomityötä Microsoftille ja työskentelen HoloLens-tiimissä. Olen opiskellut Aalto-yliopistossa tuotantotekniikkaa ja sivuaineena tuotekehitystä.

    HoloLens on päässä pidettävä tietokone, joka yhdistää virtuaaliset objektit todelliseen maailmaan. Käymme eri moduulien omistajien kanssa yhdessä läpi johtamismenetelmiä ja laatutyökaluja; kehitämme sekä dokumentoimme niitä. Työssäni tarvitaan tiimityötaitoja, systemaattisuutta ja oma-aloitteisuutta.

    Koulun ja työn yhdistäminen onnistuu Microsoftilla hyvin. Täällä kuunnellaan työntekijää ja annetaan vastuuta myös omien kiinnostuksen kohteiden mukaan. Työilmapiiri on avoin, toisia kunnioittava ja rento.

    Alalla tulee varmasti olemaan tulevaisuudessa töitä. Täällä pääsee tekemään sellaista, mitä kukaan maailmassa ei tee meitä paremmin.”

    Koulun ja työn yhdistäminen onnistuu Microsoftilla hyvin.

    Sonja​ ​Kiiveri,​ ​24
    Lab Engineer HoloLens-tiimissä

    ”On ollut hienoa päästä jo nuorena mukaan näin isoon projektiin ja nähdä, miten innovatiivista, uutta ja mullistavaa tuotetta kehitetään. Työskentelen HoloLens-tiimissä optisten mittausten ja mittauslaitteiden kehitykseen liittyvissä tehtävissä. HoloLens-lasit ovat lisätyn todellisuuden lasit, jotka pystyvät luomaan käyttäjälleen hologrammeja.

    Opiskelen materiaali- ja prosessitekniikkaa ammattikorkeakoulu Arcadassa. Minut rekrytoitiin tälle alalle työharjoittelun tuoman kokemuksen kautta.

    Meillä on tosi innostava tiimi ja viihtyisä työympäristö. Tiimimme on suhteellisen pieni ja tiivis, joten kaikkien pitää pystyä tekemään monipuolisesti erilaisia tehtäviä. Yhteistyötaidot ovat ykkösasia.

    Haastavinta työssäni on valtava informaatiomäärä ja uusien asioiden omaksuminen. Microsoftilla pääsee olemaan mukana mullistavan teknologian kehittämisessä.”

    Yhteistyötaidot ovat ykkösasia.

    Microsoftin logo

    Microsoft tarjoaa mobiili- ja pilvivetoisen maailman parhaat teknologia-alustat ja tuottavuuden avaimet. Yhtiön missio on auttaa jokaista maailman ihmistä ja organisaatiota saavuttamaan enemmän. Lisätietoa osoitteessa www.microsoft.com/uutisia

    Microsoft Twitterissä

     

    Artikkeli on toteutettu yhteistyössä Microsoftin kanssa. Teksti ja kuva: Niko Jekkonen

    Share: