19.11.2010

    Microsoft on näköalapaikka uuden teknologian tulevaisuuteen

    ”Microsoftilaiset ovat aikaansaavia, määrätietoisia ja kunnianhimoisia. Olen ollut erityisen tyytyväinen siihen, että heti pääsi käsiksi töihin. Täällä pitää olla rohkea, sillä vastuuta annetaan reippaasti. Nuoria ja innokkaita tekijöitä arvostetaan. Microsoft on oikea paikka niille, jotka haluavat olla uuden teknologian huipulla näköalapaikalla tulevaisuuteen.”

    Elina Arkko, 26, hankepäällikkö

    ”Tulin Microsoftille tammikuussa 2010 MACH-ohjelman kautta hankepäällikön tehtäviin. Asiakastyytyväisyys on työssäni tärkeää, sillä vastaan konsultointipalveluiden toimitusten laadusta asiakkaalle. MACH-ohjelma on hieno tilaisuus. Työhön pääsee kiinni heti alusta asti, mutta silti saan koulutusta ja työyhteisön aktiivisen tuen.
    Ohjelma on erittäin kansainvälinen, kuten Microsoft muutenkin. Olen ollut koulutuksessa muun muassa Ruotsissa, Portugalissa ja Yhdysvalloissa. Amerikassa ollessani oivalsin yrityksen mittasuhteet, kun meitä oli 14 000 microsoftilaista koolla Atlantassa.
    Työnteko on tehty joustavaksi, ja pidän itsekin etäpäiviä. Meillä on myös uusi toimi-tilaratkaisu, jossa kenelläkään ei ole vakituista istumapaikkaa, toimitusjohtaja mukaan lukien. Työtilat on sisustettu eri tunnelmien ja käyttötarkoitusten mukaan: on esimerkiksi tiimityötiloja, hiljaisen työn alue sekä puhelinkoppeja. On monta muutakin tapaa tavoittaa työkaveri kuin etsiä missä kohtaa toimistoa hän istuu. Sähköpostit saa luettua puhelimesta ja Office Communicatorin kautta voi pikaviestiä työkaverin kanssa.
    Microsoftilaiset ovat aikaansaavia, määrätietoisia ja kunnianhimoisia. Olen ollut erityisen tyytyväinen siihen, että heti pääsi käsiksi töihin. Täällä pitää olla rohkea, sillä vastuuta annetaan reippaasti. Nuoria ja innokkaita tekijöitä arvostetaan. Microsoft on oikea paikka niille, jotka haluavat olla uuden teknologian  huipulla näköalapaikalla tulevaisuuteen.”

    Microsoft is a global software company. Our mission is to work to help people and businesses throughout the world realize their full potential. Amazing things happen when you do what you love.

    Haluttu työntekijä: Selkeistä tavoitteista motivoituva, tuloshakuinen, yhteistyökykyinen, verkostoituva, avoin, nuorekas, teknologiasta innostuva, joustavassa työympäristössä viihtyvä, uran alussa oleva tulevaisuuden potentiaali tai monipuolista kokemusta hankkinut osaaja.

    Toimipistee Suomessa: Espoon Keilaniemessä

    Laita avoin hakemus: microsoft.com/careers – Finland – Open application.

    Share: