7.11.2011

    Urapolku vie, vaikka tyyli on vapaa

    Pekka Laukkanen on kokeilija, jota uteliaisuus vie eteenpäin. Ville Svensberg puolestaan pyrkii määrätietoisesti askelmalta seuraavalle. Yhteistä heille on paitsi kappale yhteistä työhistoriaa, myös nykyhetkestä nauttiminen.

    Pekka Laukkanen, 33, ja Ville Svensberg , 34, tutustuivat viitisen vuotta sitten molempien työskennellessä puolustus-, turvallisuus- ja ilmailuteollisuuskonserni Patrian palveluksessa. Urapolut ovat Patrian jälkeen vieneet eri suuntiin, mutta yhteydenpito on jatkunut niin työn merkeissä kuin jonkin verran vapaallakin.

    Työ opiskelijaa opettaa

    Sähkötekniikkaa ja elektroniikkaa pääaineenaan Tampereella opiskellut diplomi-insinööri Ville Svensberg kuvailee etenemistään johdonmukaiseksi ja päämäärätietoiseksi. Jo ensimmäisen opiskeluvuotensa jälkeen hän pääsi kesätöihin elektroniikkasuunnittelijaksi Patrialle, jossa viihtyi opintojen ajan ja vielä DI:n paperit taskussaankin useita vuosia erilaisissa tehtävissä niin järjestelmä- kuin tuotepuolella.

    – Omalla kohdallani työssäkäynti opiskelun ohella oli hyvä ja oikea ratkaisu. Tietenkin halusin kerätä tärkeää työkokemusta, mutta hyvin nopeasti huomasin, että oikeastaan työssäkäynti ohjaa minua myös opinnoissani oikeaan suuntaan. Aloin ymmärtää, mikä minua oikeasti kiinnostaa ja toisaalta näin, mitä taitoja työnantajat arvostavat. Onneksi Patrialla kannustettiin koko ajan opiskelemaan ja valmistumaan. Kaiken kaikkiaan taisin opiskella diplomi-insinööriksi seitsemässä vuodessa, Svensberg kertoo.

    Noin kymmenen Patrian-vuoden jälkeen Svensberg ehti olla hieman alle kaksi vuotta tanskalaisen Systematicin palveluksessa ennen siirtymistään Sandvikille kuukausi sitten. Nykyisessä työssään Svensberg vastaa kaivosautomaatiojärjestelmätuotteiden toimituksista ja vetää omaa projektipäällikkötiimiään.

    Tietotekniikka-alalle ilman elinikäistä kokemusta

    Pekka Laukkanen kertoo keksineensä varsin myöhään, mihin päin elämässään lähtisi. Vielä lukioikäisenä jääkiekko täytti ajan ja ajatukset, ja ylioppilaskirjoitusten jälkeenkin teknisen alan vaihtoehtona oli lääketieteen opinnot.

    – Kun lääketieteellisen ovet eivät auenneet heti, totesin, että eiköhän tämän pitänyt näin mennäkin. Pääsin TTKK:lle opiskelemaan ja siitä se sitten lähti. Aloitin sähkötekniikan tiedekunnassa, mutta vaihdoin kahden vuoden jälkeen tietotekniikan puolelle ohjelmistotekniikan pariin. Mielestäni olen hyvä esimerkki siitä, että it-alalle voi päästä ja sillä myös edetä ilman, että olisi ikänsä näprännyt tietokoneiden kanssa. Minulle sähköposti ja internet olivat melko yhdentekeviä vielä lukiossakin, Laukkanen kertoo.

    Laukkasen elämässä sattuma ja intuitio ovatkin olleet suunnittelua merkittävämpiä voimia. Tampereelta tie vei tyttöystävän perässä muutamaksi vuodeksi takaisin synnyinkaupunkiin Jyväskylään it-alan töihin. Samalla Laukkanen kirjoitti diplomityönsä ja suoritti kauppatieteen maisterin tutkinnon Jyväskylän yliopistossa.

    Nykyisessä työssään Descom Oy:n Site Managerina Tampereella Laukkanen on viihtynyt reilun vuoden. Descom tarjoaa asiakkailleen markkinoinnin ja myynnin sähköisiä kanavia kuten verkkokauppasovelluksia sekä sähköisiä työympäristöjä.

    – Minulla oli ilo päästä organisoimaan konttorimme avaamista ja yrityksen toiminnan käynnistämistä Tampereella. Nyt kun konttorilla asiat etenevät omalla painollaan, voin keskittyä oman tiimini vetämiseen.

    Poikkitieteellisyys kannattaa

    Omiin opintoihinsa Laukkanen ja Svensberg ovat pääsääntöisesti tyytyväisiä, eikä jälkiviisaudelle jää juuri tilaa. Molemmat kannustavat hankkimaan kaupallisen alan osaamista itselleen sopivalla tavalla. Laukkanen on iloinen kauppatieteen tutkinnostaan, mutta Svensberg kokee ainakin toistaiseksi pärjänneensä teollisuustalouden sivuaineopinnoilla.

    Miehet kannustavat myös niin sanottujen pehmeiden asioiden pariin.

    – Jokainen tulee pitämään esityksiä, neuvottelemaan, sopimaan asioista. Sosiaaliset taidot ja kyky viestiä ovat merkittäviä taitoja nykyajan työelämässä ja niitä kannattaa opetella, Svensberg kannustaa.

    – Harvoin ongelmat johtuvat siitä, että joku ei osaa esimerkiksi ohjelmointikieltä riittävän hyvin. Tiimityön ja ihmisten kohtaamisen osaaminen ovat monesti menestyksen taustalla, Laukkanen lisää.

    Onni on omissa käsissä

    Erilaisesta etenemistyylistään huolimatta Laukkasen ja Svensbergin asenteessa ja näkemyksissä on paljon samaa. Esimerkiksi (työ)elämää he tarkastelevat samalla tavalla: jaksaminen on itsestä kiinni ja onnellinen pitää olla.

    – Ainakin minulla on tähän asti työn ja vapaa-ajan suhde pysynyt tasapainossa. Toki on selvää, että välillä on tiukempia jaksoja töissä, mutta sitten pitää vain pitää vapaata ja huilata. Itse olen onnellinen, kun koen tekeväni tärkeää ja merkityksellistä työtä, eikä kiirekään silloin tunnu ahdistavalta, Svensberg sanoo.

    Laukkanen luottaa tässäkin tunteeseen.

    – Usein ura on nytkähtänyt eteenpäin, kun on ollut sellainen olo että pitää lähteä jatkamaan matkaa. Juuri nyt on kyllä sellainen hetki, että pitää vain nauttia arjesta ja nykyhetkestä.

    Ruuhkaisista vuosistaan huolimatta Pekka Laukkanen ja Ville Svensberg elävät nytku-elämää..

    Share: