9.10.2017

    Uusiutuvat energianlähteet kiinnostavat sijoittajia

    Tuuli- ja aurinkoenergia kiinnostavat sijoittajia.

    Institutionaaliset sijoittajat, kuten vakuutusyhtiöt, eläkerahastot ja pankit, lisäävät tulevaisuudessa uusiutuvien energianlähteiden investointiensa määrää.

    Sijoittajat saattavat jopa kaksinkertaistaa uusiutuvien energianlähteiden sijoitustensa määrän. Lisäys johtuu kiristyvistä vaatimuksista pienentää sijoitusten hiilijalanjälkeä.

    Asia selviää Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa tehdystä kansainvälisestä sijoittajakyselystä. Kyselyn mukaan listatut energiayritykset jäävät itse asiassa institutionaalisten sijoittajien jalkoihin uusiutuvien energiamuotojen rahoituksessa.

    Kyselyn tehnyt tekniikan tohtori Petteri Laaksosen mukaan muutos on peruuttamaton.

    – Sen (muutoksen) voima tulee näkymään kansainvälisesti lisääntyvissä investoinneissa tuuli- ja aurinkoenergian tuotantoon sekä jatkossa myös energian varastoitiin ja energiatehokkuuteen, Laaksonen kommentoi LUTin tiedotteessa.

    Selvityksessä haastateltiin isoja kansainvälisiä sijoittajia, joilla on jatkuvasti kasvavia tarpeita sijoittaa vihreisiin ja kestäviin kohteisiin. He etsivät kohteita, joissa on alhainen riski ja kohtuullinen tuotto. Sijoittajien ongelma on se, että kannattavia projekteja ei löydy riittävästi tai niihin liittyy epävarmuutta.

    Laaksosen mielestä nyt pitäisi hyödyntää sijoittajien tahtotilaa. Investointien toteutumiseksi tulisi investointikohteista ja -ympäristöstä tehdä valtioiden taholta tehdä pitkällä tähtäimellä vähäriskisiä. Tämä tarkoittaa vihreiden ja uusiutuvien hankkeiden vakaan ja avoimen investointiympäristön luomista.

    – Energiainvestoinnit ovat pitoajaltaan pitkiä. Sijoittajille olisi välttämätöntä luoda riittävän pitkä näkymä tulevaisuuteen. Tämä vähentää investoinnin epävarmuutta ja siten investointien kustannukset jäävät pienimmiksi ja yhteiskunta hyötyy. Näin voimme vauhdittaa siirtymistä hiilineutraaliin yhteiskuntaan, Laaksonen perustelee tiedotteessa.

    Erityisen tärkeää on myös, että viimeiset tutkimustulokset ja teknologiakehityksen kypsyys osataan viestiä sijoittajille.

    – Meillä Suomessa syntyy tutkimuksen kautta paljon tietoa tulevista teknologioista ja niiden sovelluksista. Meidän pitäisikin oppia tunnistamaan investointikelpoiset kohteet ja tuomaan ne sijoittajien tietoon.

    Selvitys tehtiin osana Neo-Carbon Energy -tutkimushanketta. Hanke on Tekesin rahoittama ja se toteutetaan LUT:n, Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy:n ja Turun yliopiston Tulevaisuuden tutkimuskeskuksen yhteistyönä.

    Share: