14.5.2014

    Silverskin valvoo Suomen kyber- turvallisuuden tilaa

    Niklas Särökaari, 26, Security Advisor (vasemmalla)

    Kyberhyökkäyksissä pyritään aiheuttamaan haittaa, varastamaan tietoa laittomin keinoin. Me teemme työtä eettisesti. Pyrimme löytämään haavoittuvuudet palveluissa proaktiivisesti ja estämään tietomurrot. Työmme vaatii tietojenkeruutta ja kokonaiskuvan ymmärtämistä.

    Teen penetraatiotestausta, tietoturvakouluttamista ja tietoturvatarkastuksia. Hyökkäysvalmennuksessa opetamme ajattelemaan kuin hakkeri. Käymme läpi eri keinoja ja työkaluja, jotka auttavat puolustautumaan.

    Koulutukseltani olen it-tradenomi. Olen tullut Silverskiniin vuoden 2012 alussa ja viihtynyt erittäin hyvin. Meillä on rentoa mutta silti ammattimaisuus säilyy. Vastuualueet ovat laajempia kuin isoissa yrityksissä.

    Saan hyvän fiilikseen siitä, kun asiakkaat tajuavat koulutuksen jälkeen tietoturvallisuuden tärkeyden ja riskit. Mielenkiintoisinta työssäni on jatkuva itsensä kehittäminen: Jokainen järjestelmä on erilainen, ja sen myötä saa opiskella koko ajan. Kesäkuussa lähden Amerikkaan uusille kursseille. Silverskin antaa mahdollisuuden kehittyä alan parhaaksi ja pysyä aallonharjalla.

    Mikko Niemelä, 28, toimitusjohtaja

    On tärkeää tietää mitä yrityksestä näkyy kyberavaruudessa. Kun sen tietää, tietää mitä vastaan pitää puolustautua. Silverskin selvittää aina ensin asiakasyritystensä kybernäkyvyyden. Olemme kehittäneet oman tilannekuvapalvelun ja pystymme siten valvomaan reaaliaikaisesti, miten tehdyt muutokset asiakkaiden ympäristöissä vaikuttavat ja näyttämään mahdolliset hyökkäysreitit. Asiakkaamme ja me pystymme näkemään tilanteen koko ajan esimerkiksi iPadin kautta. Laite hälyttää jos tietoturvassa ilmenee muutoksia tai puutteita. Asiakkaiden ymmärrys omista tietoturva-asioista kasvaa, kun he pääsevät havainnollisesti seuraamaan tilannetta.

    Vuosi on lähtenyt hyvin käyntiin. Yritys on kasvanut; meitä on nyt 14 työntekijää. Uusi, Suomessa ensimmäinen laatuaan oleva hyökkäyslaboratorio, on avautumassa keväällä. Sillä on kaksi tehtävää: kyberhyökkäysten kehittäminen tunnistamalla uusia hyökkäystapoja ja toisena, tilannekuvan luominen. Tietoturvahyökkäyksiä mallintava laboratoriomme on herättänyt kiinnostusta Yhdysvaltojen puolustusvoimissa asti.

    Teksti: Marju Hulttinen // Kuva: Teemu Granström.

    Share: