19.11.2010

    Tieto-Tapiola – Suuri työnantaja tarjoaa vastuuta ja haasteita

    ”Tieto-Tapiola on niin iso talo, että voin aidosti vaikuttaa työni sisältöön ja kehittää itseäni omien kiinnostuksieni pohjalta. Tähän myös kannustetaan. Uskon, että pitkällä aikavälillä vien täällä asioita eteenpäin ja kasvan myös itse”, kertoo projektipäällikkönä työskentelevä Niklas Killström.

    Niklas Killström, 26, projektipäällikkö

    “Aloitin tuntityöntekijänä Tieto-Tapiolan työasematuessa opiskeltuani vuoden TKK:n Sofware Business Labissa. Kesäisin tein töitä täysipäiväisesti, mutta muuna aikana sain tulla ja mennä joustavasti – sen mukaan miten opinnot antoivat periksi.

    Samoihin aikoihin, kun tein diplomityöni Tieto-Tapiolaan, pääsin mukaan isoon projektiin, jossa uusittiin liiketoiminnan perusjärjestelmää. Pian minut vakinaistettiin ja sain diplomityönikin päätökseen reilun viiden vuoden opiskeluiden jälkeen.
    Valmistumisen jälkeen halusin lisää vastuuta ja haasteita, joita minulle annettiinkin: pääsin näyttämään osaamiseni. Sain vetää projektissa liiketoiminnan tahtotilaa selvittävää osakokonaisuutta ja hyvin onnistuneen työn seurauksena minusta tehtiin projektipäällikkö.
    Syksyn olen kehittänyt yhdessä asiakkaan kanssa koko Tapiola-ryhmää koskevaa sähköisen viestinnän verkkokonseptia. Työkaverini ovat tukeneet minua projektissani. Täällä on monimuotoinen porukka ympärillä ja henki on loistava. Erilaisten ja eri-ikäisten ihmisten kanssa työskenteleminen on hyvin opettavaista.
    Tukeudun työssäni moneen koulunpenkillä opettelemaani asiaan, mutta oppiminen ei kuitenkaan päättynyt kouluun – päin-
    vastoin. Työelämän pelikenttä eroaa huomattavasti koulusta, ja uusia mielenkiintoisia asioita tulee vastaan päivittäin.
    Tieto-Tapiola on niin iso talo, että voin aidosti vaikuttaa työni sisältöön ja kehittää itseäni omien kiinnostuksieni pohjalta. Tähän myös kannustetaan. Uskon, että pitkällä aikavälillä vien täällä asioita eteenpäin ja kasvan myös itse.
    Tärkeintä on katsoa eteenpäin, uskoa itseensä ja omiin ideoihinsa ja viedä ajatuksiaan rohkeasti eteenpäin.”

    Tieto-Tapiola on suuri ICT-palveluyritys, joka tekee pitkäjänteistä yhteistyötä pankki-, vakuutus- ja rahoitustoimialalla toimivien asiakkaidensa kanssa. Näiden toimialojen vaatimukset ja kehitys tarjoavat meille jatkuvasti uusia haasteita.

    Toimipisteet: Espoo ja Tampere

    Ota yhteyttä: www.tieto-tapiola.fi/tita/Rekrytointi.

    Share: