8.11.2013

    ABB:n sydämessä elää suomalaisuus

    Muutin Suomeen Kiinasta 15-vuotiaana. Lukion jälkeen opiskelin konetekniikan diplomi-insinööriksi Otaniemessä. Isäni on koneinsinööri, joten lähdin kulkemaan hänen jalanjäljissään.

    Fanglan Tao, 31, alueellinen myyntipäällikkö

    Aloitin ABB:lla varaosamyynnissä harjoittelijana vuonna 2004. Sittemmin olen työskennellyt esimerkiksi Kiinassa diplomityötä tehdessäni ja Yhdysvalloissa myyntityössä. Nykyisin vastaan Suomen ja Sveitsin Low Voltage AC Drivesin eli taajuusmuuttajien tehdasmyynnistä. Työkseni edustan, koulutan ja avustan asiakkaita.

    Elämäntilanteeni on muuttumassa ja jään pian äitiyslomalle. Ennen sitä teemme esimieheni kanssa suunnitelman, jonka ansiosta voin rauhassa pitää sekä äitiys- että hoitovapaan. On helpottavaa tietää tehtävien hoituvan, kun olen poissa.
    Vaikka osastollani jokaisella työntekijällä on vastuualueensa, osaamme pitää hauskaa yhdessä. Saatamme joskus käydä ravintolassa syömässä tai katsomassa jalkapalloa. Hyvän porukan ansiosta töissä on mukavaa.

    ABB on kansainvälinen yritys, jonka juuret Suomessa ovat Strömberg Oy:ssä.  Tänä vuonna on kulunut 125 vuotta siitä, kun Gottfrid Strömberg perusti yrityksensä ja Suomen ABB:n edeltäjän toiminta alkoi. Sen kunniaksi myös meillä juhlitaan.
    Pitkät perinteet näkyvät parhaiten ABB:lla siten, että tehtailla on paljon työntekijöitä, jotka ovat olleet yrityksen palveluksessa koko elämänsä.  Minusta on hienoa, että meillä on Suomessa kaksi kampusta Vaasassa ja Helsingissä. Niin vaalitaan perinteitä.

    ABB on johtava sähkövoima- ja automaatioteknologiayhtymä, jonka tuotteet, järjestelmät ja palvelut parantavat teollisuus- ja energiayhtiö-
    asiakkaiden kilpailukykyä ympäristömyönteisesti.

    ABB:n palveluksessa noin sadassa maassa on 145 000 henkilöä, joista Suomessa noin 6 700.
    Lisätietoja internet-sivuillamme www.abb.fi.

    Teksti: Virvamaria Toikka // Kuva: Teemu Granström.

    Share: