30.10.2011

    Voitokas robotti syntyi yhteistyöllä

     

     

     

     

     

     

     

     

     

    Aalto-yliopiston ja Helsingin yliopiston yhteisellä projektikurssilla syntynyt peltorobotti voitti Tanskassa kesällä järjestetyt peltorobottikilpailut, joihin osallistui 12 opiskelijajoukkuetta eri puolilta Eurooppaa. Kansainvälinen Field Robot Event järjestettiin nyt yhdeksättä kertaa. Vuoden 2011 kurssiryhmä oli seitsemäs joukkue, joka on lähtenyt kilpailuun Suomesta.

    Joukkueen Cornivore-robotti voitti kilpailun neljästä osatehtävästä kaksi ja sijoittui kokonaispisteissä ensimmäiseksi. Peltorobotin valmistaminen toteutettiin projektikurssina, jolle osallistui koneenrakennustekniikan, automaatiotekniikan ja agroteknologian opiskelijoita.

    Opiskelijoiden tehtävänä oli suunnitella täysin autonominen robotti, joka pystyy suunnistamaan ja suorittamaan kilpailun vaatimia maataloustehtäviä itsenäisesti – tehtävän aikana robotin toimintaan ei saa enää puuttua. Vuoden 2011 kilpailussa robotin piti esimerkiksi erottaa kameran avulla rikkaruohot maissintaimista ja suihkuttaa kasvinsuojeluainetta rikkaruohon päälle.

    Opiskelijoiden Cornivore-robotin ominaisuudet ovat skaalattavissa, joten sen mallista voisi rakentaa samalla periaatteella toimivan isommankin maatalouskoneen. Pienikokoisissa koneissa energian mukana kuljettaminen on haasteellista, sillä akuissa ei riitä virtaa kovin pitkäksi aikaa. Opiskelijajoukkue etsi tähän ongelmaan ratkaisua Freestyle-tehtävässä, jossa robotti osasi energian käydessä vähiin hakeutua akun vaihtoon automaattiseen tukiasemaan..

    Share: