7.2.2012

    Yrittämistä Chilessä ja Aalto on Wavesilla

    Antti Virolainen

    Antti VirolainenLähettäjä: Antti Virolainen, Informaatioverkostojen diplomi-insinööri
    Työskentelee:
    Avoin Interactive Oy:n Kassi-palvelun parissa.
    Asuinpaikka:
    Santiago, Chile

    Miten matka Atlantin yli sujui?

    Matka Etelä-Amerikkaan oli jo itsessään kokemus. Tulin Brasiliaan Aalto on Wavesin matkassa luksusristeilijällä 110 muun aaltolaisen kanssa. Aalto on Waves on opiskelijalähtöinen innovaatioprojekti, jossa opiskelijat tekevät yhteistyötä ja oppivat laivamatkalla Helsingistä Rio de Janeiroon. Vaikka matka olikin täynnä hauskanpitoa, pysyin perillä myös työasioista.

    Mitä tavoitteita olet asettanut?

    Pyrin saada Kassin käyttöön paikallisiin yliopistoihin ja sitä kautta muille yhteisöille. Palvelu käännetään kevään aikana espanjaksi, jota aion myös itse opiskella. Tavoitteena on löytää paikallisia tekemään käännöstä ja auttamaan myyntityössä.

    Miten työskentelet?

    Pääasiassa pystyn tekemään töitä missä vain, kunhan käytettävissä on internet-yhteys. Matkustaessa kohti määränpäätä olen keskittynyt viestintään ja yhteistyöhön Kassiin liittyvän tutkimuksen parissa. Myös itse palvelun kehittäminen jatkuu uusien toimintojen koodaamisen parissa.

    Onko Etelä-Amerikka yllättänyt?

    Ennakko-oletuksiin nähden internet-yhteydet ovat toimineet hyvin, köyhemmissä maissa langattomat verkot ovat olleet paremmat kuin Brasiliassa. Yllättävä kohtaaminen sattui yliopistovierailulla Sao Paolossa. Törmäsin tutkijaan, joka yöpyi luonani seitsemän vuotta sitten odottaessaan asunnon järjestymistä Suomesta.

    Teksti: Markus Kauppinen
    Kuva: Timo Salo.

    Share: