18.12.2015

    Fingrid tarjoaa mahdollisuuksia kehittää osaamistaan

    Esa Pietarinen työskentelee Fingridillä Datahub-projektin parissa. Rakenteilla on tiedonvaihtojärjestelmä, joka sisältää kaikkien kuluttajien sähkönmittaustiedot.

    ”Järjestelmästä tietoja on helppo välittää kuluttajien sähkönmyyjille sekä muille osallisille, joille kuluttaja on antanut luvan niitä luovuttaa. Tehtäväni projektissa on määritellä yhdessä Fingridin projektitiimin ja sähköalan ammattilaisten kanssa, mitä kaikkea Datahub tekee. Jatkossa esimerkiksi sähkönmyyjän vaihtaminen tehdään Datahubissa. Kyseessä on todella suuri muutos sähkön vähittäismarkkinoilla.

    Kohtaan työssäni paljon erilaisia tietotekniikkaan ja tietojen käsittelyyn liittyviä haasteita. Työssä korostuvat erityisesti kommunikoinnin ja laajojen kokonaisuuksien hallitsemisen tärkeys. Tylsää päivää ei ole. Olen viihtynyt Fingrillä jo kahdeksan vuotta.

    Etsimme työssämme jatkuvasti keinoja parantaa olemassaolevia toimintatapoja. Energia-ala on suuressa murroksessa, ja esimerkiksi ilmastonmuutos ja siitä aiheutuvat poliittiset päätökset vaikuttavat päätöksentekoon meilläkin merkitsevästi. On palkitsevaa tehdä työtä, jolla on vaikutusta.

    Uuden kehittäminen on mahtavaa. Saan työssäni tehdä jotain, mitä ei ole ennen tehty ja opin jatkuvasti uutta. Fingrid myös tarjoaa jatkuvasti uusia mahdollisuuksia kehittää itseään ja osaamistaan. Työnkuvat ovat monipuolisia ja tehtävän vaihtaminen yrityksen sisällä onnistuu joustavasti.

    Fingrid on todella hyvä työnantaja. Töihin on aina mukavaa tulla, ja ilmapiiri on rento. Töitä tehdään yhdessä mainiolla porukalla. Työskentely on vaihtelevaa, joustavaa ja itsenäistä, ja työntekijöistä pidetään hyvää huolta. Täällä kaikki toimii.”

    Lisätietoa Datahub-projektista

    Lisätietoa Fingridistä työnantajana

    Fingrid vastaa Suomen kantaverkosta, joka toimii sähkönsiirron selkärankana. Kantaverkon kautta kulkee noin 75 prosenttia kaikesta Suomessa käytetystä sähköstä. Fingridiläiset voivat päivittäin nähdä työnsä vaikutuksen jokaisen suomalaisen arkeen: Suomi toimii sähköllä. Kansainvälisen yhteistyön ja sähkömarkkinoiden laajenemisen myötä työllämme on yhä suuremmassa määrin myös kansainvälinen ulottuvuus. Fingrid tarjoaa yhteiskunnallisesti merkityksellistä ja ammatillisesti kiinnostavaa työtä n. 300:lle eri alojen asiantuntijalle..

    Share: