24.4.2013

    Yarassa turvallisuus tulee ensimmäisenä

    Yara: Tuomas GirsenTuomas Girsénillä on vastuullinen työ Yara Suomi Oy:ssä: hän vastaa muun muassa henkilöstöstä. Girsen vakuuttaa, että työntekijöiden turvallisuus otetaan yrityksessä vakavasti. Ympäristöasioistakaan ei tingitä.

    Tuomas Girsén, 29,  tuotantoinsinööri

    Teollisuusympäristö on aina kiinnostanut minua. Opiskelin prosessitekniikkaa Oulun yliopistossa. Opintojen ohessa tein kesät töitä silloisessa Kemira Growhow’ssa. Vuonna 2007 jäin tekemään diplomityötä, jonka kautta alkuvuodesta 2008 sain työpaikan. Yara osti silloin Kemiran ja yrityksen nimi muuttui.

    Työskentelin prosessiasiantuntijana fosforihappotehtaalla. Olin työssä kolme vuotta, kunnes siirryin prosessi-insinööriksi ja työskentelin puoliksi lannoitetehtaalla ja puoliksi fosforihappotehtaalla. Olin silloin enemmän kehitystehtävissä.

    Tämän vuoden alusta olen toiminut nykyisessä tehtävässäni tuotantoinsinöörinä. Vastaan henkilöstöstä ja tuotantoprosessista, koordinoin investointeja ja prosessin teknistä kehitystä kehitys- ja prosessi-insinöörien kanssa. Työ sisältää useita pieniä kokonaisuuksia ja on vaihtelevaa, mikä on minulle tärkeää. Arvostan sitä, että yrityksessä on kehittymis- ja työnkiertomahdollisuuksia.

    Yarassa työntekijöiden turvallisuus tulee aina ensimmäisenä. Ympäristöasioita painotetaan myös paljon. Toimimme kemikaalien kanssa ja meillä on kaivos täällä Siilinjärvellä, joten ympäristön turvallisuuden merkitys korostuu.

    Yara on maailmanlaajuinen kivennäislannoitteiden, teollisuuskemikaalien ja ympäristönsuojelutuotteiden toimittaja. Lannoitteemme ja kasvinravitsemusosaamisemme auttavat tuottamaan ruokaa maapallon kasvavalle väestölle. Teollisuustuotteemme ja ympäristöratkaisumme vähentävät päästöjä ympäristöön, parantavat ilman laatua sekä tukevat turvallista ja tehokasta tuotantoa.

    Yaralla on myyntiä 150 maassa, maailmanlaajuisesti noin 30 tehdasta ja 5 tutkimuskeskusta. Yaralla on Suomessa neljä tuotantolaitosta: Uusikaupunki, Harjavalta, Siilinjärvi ja Kokkola sekä tutkimusasema Vihdissä. Yaralla on 7600 työntekijää yli 50:ssä maassa. Työllistämme Suomessa yli 1000 henkilöä. Vuonna 2012 Yara investoi Suomeen yli 80 miljoonaa euroa ja maksoi yhteisöveroa 18 miljoonaa euroa.  

    www.yara.com

    Teksti: Helena Hyvönen
    Kuva: Pentti Vänskä.

    Share: