24.4.2013

    Pääkirjoitus: Matkailu avartaa

    Päivi Piispa

    Hölkkäilin leppoisasti pitkin Tyynenmeren rantaa. Ei ketään missään, sadesää oli karkottanut muut turistit tältä päivältä. USA:n länsirannikolla sijaitseva Olympian niemimaa näytti, miten lauhkean vyöhykkeen sademetsät ovat syntyneet: suuret sademäärät kasvattavat puista parhaimmillaan halkaisijaltaan parimetrisiä.

    Ainoa seuralaiseni oli valkopäämerikotka, joka liiteli ja laskeutui läheiseen puuhun. Katselimme toisiamme puolisen tuntia ennen kuin lähdin takaisin majapaikkaa kohti. Mahtava fiilis. Matkailu tosiaan avartaa, ajattelin majapaikkaan päästyäni.

    Lomakokemukset ovat upeita, mutta ne eivät riitä, kun haetaan töitä kansainvälisistä yhtiöistä. Suomessakin porskuttavat tällä hetkellä parhaiten ne teollisuudenalat, joissa vienti vetää, kuten metalliteollisuus ja kemianteollisuus, kuten sivun 22 jutussa kerrotaan. Globaalisti toimivat yhtiöt hakevat Suomessakin sijaitseviin työpaikkoihin ihmisiä, joilla on paitsi kielitaitoa, myös kokemusta kansainvälisestä opiskelusta tai työskentelystä. Tutustu alan menestyviin yrityksiin sivulta 27 alkaen.

    Kansainvälisen kokemuksen kerääminen on nykyään oikeastaan vain omasta innostuksesta kiinni. Vaihto-opiskelupaikkoja, harjoittelupaikkoja, kansainvälisiä harjoitteluohjelmia ja jopa kansainvälisiä työpaikkoja on tarjolla suhteellisen paljon. Yliopistot auttavat lähtemään vaihtoon ja kansainvälisen kokemuksen hakeminen kannattaa, vaikkei saisikaan oman alan työ- tai harjoittelupaikkaa ulkomailta.

    Oman kansainvälisen kokemuksen voi aloittaa jo opiskeluaikana. Insinöörimme maailmalla -palstamme (sivu 48) tämänkertaisen haastateltavan, Joona Seppälän, kokemukset Saksasta opiskeluajalta saivat hänet jäämään maahan tekemään jatko-opintojaan. Itse palasin kiltisti
    takaisin toimistolle loman jälkeen. Olisikohan pitänyt katsella työpaikkoja vaikkapa Seattlen seudun IT-jäteistä?

    Päivi
    paivi.piispa@t-media.fi

    PS. Teekkareiden startup-innostuksen innoittamina perustimme uuden startup-palstan. Jos haluat oman startupisi mukaan, ilmoita se meille vaikkapa Facebookissa www.facebook.com/t-lehtifi tai Twitterissä www.twitter.com/tlehti.

    Share: