30.10.2012

    Peliala etsii osaajia

    Dean Bent ja Markus Råmark

    Dean Bent ja Markus RåmarkPelialalla on jo nyt pulaa tekijöistä. Ex-nokialaiset Dean Bent ja Markus Råmark perustavat uuden pelitestausyrityksensä Kotkaan.

    Englantilainen insinööri Dean Bent muutti vuonna 2006 Suomeen Nokian perässä. Hän oli työskennellyt yhtiön palveluksessa Saksassa, mutta yksikön lopetuksen myötä vaihtoehtoina oli joko muuttaa Suomeen tai jättää yhtiö. Bent valitsi Suomen.

    – Työskentelin Nokian pelipuolella ja vastasin ensin pelien testauksesta Euroopassa ja myöhemmin globaalisti, Bent kertoo.

    Vuonna 2009 mies jätti yhtiön, kun testauspuolen henkilöstömäärä pieneni ja pieneni. 12 kuukautta hänen lähdöstään koko testausyksikkö suljettiin, joten ratkaisu oli osoittautui oikeaksi.

    Bent perusti yhtiön pelintestaukseen: yhden miehen Big Fun Included -yrityksessään hän tekee samaa pelitestausta kuin Nokiallakin, mutta tarjoaa sitä monille eri yrityksille. Esimerkiksi Rovio on käyttänyt Bentin palveluita, kun Big Fun Included hoiti Angry Birds -pelin testausta.

    – En osannut suomea, joten ainoaksi vaihtoehdoksi jäi oikeastaan oman yrityksen perustaminen. Lisäksi markkinoilla ei ollut muita pelintestaajia, Bent kertoo.

    Nyt Bent on perustamassa uutta yritystä Nokia-kollegansa Markus Råmarkin kanssa. Råmark toimi aiemmin Nokiassa pelipuolella, mutta lähti jo vuosia sitten suuryhtiöstä perustamaan uutta yritystä mobiilimainosalalle. Nykyään Råmark toimii Kotkan seudulla pelialan hankkeessa, jonka tarkoituksena on houkutella pelialan yrityksiä seudulle. Kotkalaisilla on tavoitteena tehdä alueesta pelialan ykköspaikka Suomessa.

    Nokia-taustasta on ollut molemmille miehille hyötyä.

    – Kun hankimme rahoitusta start up -yrityksellemme, sijoittajille Nokia-tausta oli todella positiivinen asia. He luottivat meihin ja tiimiin, koska tiesivät, että Nokia oli tarkka siitä, millaisia henkilöitä he rekrytoivat. Sijoittajat myös halusivat, että kerroimme aktiivisesti taustastamme Nokialla, Råmark kertoo.

    Bentillä on samanlainen kokemus. Ensimmäiset asiakkaat Big Fun Included -yritykselle tulivat Nokia-kokemuksen saattelemina.

    – Joku kyllä sanoi, että lähdin oikeaan aikaan yhtiöstä. En tiedä, miten suuri asia Nokia-kokemus nykyään on rekrytoinnissa, ei ehkä niin suuri kuin ennen, Bent pohtii.

    Peliala kasvaa Suomessa huimaa vahtia. Bent ja Råmark kertovat, että osaajista on jo pulaa, vaikka Suomen pelialalta löytyy kokeneitakin tekijöitä, jotka ovat olleet pelialalla 1990-luvulta asti.

    Rovio on aloittanut uuden aikakauden suomalaisessa peliteollisuudessa. Rovion lisäksi RedLynx, Supercell, Remedy Entertainment, Grey Area, Rocket Pack ja Kuuasema Helsinki ovat nimiä, joita kannattaa seurata.

    – Kaikki katsovat nyt Suomea  –  tästä saadaan menestystä vuosikymmeniksi. Miksei pelialan kokonaisuudessaan olla Suomelle uusi Nokia, Bent sanoo.

    Bent ja Råmark etsivät oman yrityksensä viiden hengen tiimiään pari kuukautta. Bent tulee olemaan uuden pelintestausyhtiön toimitusjohtaja ja vastaa itse testauksesta. Muut partnerit huolehtivat myynnistä, bisneksestä ja muista yrityksen pyörittämisen osa-alueista.

    – On ilo pystyä keskittymään testaukseen, kun on hyvä tiimi ympärillä. Yrittäjyys on opettanut vahvuudet ja heikkoudet ja haluan keskittyä siihen, jossa olen hyvä. Myynti oli minulle aina vaikeaa, Bent kertoo tiimin tärkeydestä.

    Bent haluaa jatkaa yrittäjänä, sillä hän pitää pienemmistä yhtiöistä.

    – Niissä ihmisten panos on suuri eikä yksilön arvoa koskaan aliarvioida, Bent toteaa..

    Share: