19.11.2010

    Solteq – Laaja asiakaskunta kehittää

    ”Hyvät työkaverit merkitsevät minulle paljon ja auttavat jaksamaan huonoinakin päivinä. Heidän takiansa on mukava tulla aina töihin. Täällä kuulee usein käytävillä ja työhuoneissa naurua. Porukka on tiivis ja tulemme hyvin keskenämme toimeen, vaikka kaikki eivät olekaan samanikäisiä”, kertoo Solteqilla Tampereella työskentelevä projektipäällikkö Juhani Mustonen.

    Juhani Mustonen, 27, projektipäällikkö

    ”Valmistuin kesäkuun puolivälissä diplomi-insinööriksi Tampereen teknillisestä yliopistosta. Pääaineeni oli tiedonhallinta ja sivuaineina opiskelin ohjelmistotuotantoa ja teollisuustaloutta. Lapsena en unelmoinut diplomi-insinöörin tutkinnosta tai teknisellä alalla työskentelemisestä, vaan halusin olla rekkakuski – nyt uravalinta ei harmita. Jatko-opinnot eivät ole tällä hetkellä mielessä, mutta ala on sellainen, että uusia tekniikoita ja teknologioita tulee opiskeltua jatkuvasti töiden lomassa.

    Olen ollut Solteqilla vuoden 2007 toukokuusta. Tämä oli minulle ensimmäinen oman alani työpaikka. Viime aikoina olen työskennellyt kunnossapidon ja materiaalihallinnan toiminnanohjausjärjestemien eli EAM-järjestelmien käyttöönottoprojekteissa saha-, pakkaus- ja terästeollisuudessa.
    Hyvät työkaverit merkitsevät minulle paljon ja auttavat jaksamaan huonoinakin päivinä. Heidän takiansa on mukava tulla aina töihin. Täällä kuulee usein käytävillä ja työhuoneissa naurua. Porukka on tiivis ja tulemme hyvin keskenämme toimeen, vaikka kaikki eivät olekaan samanikäisiä. Alalla kymmeniä vuosia työskennelleiltä vanhemmilta työkavereilta saa paljon tietoa. He ovat nähneet asiat ja ongelmat moneen kertaan. Ongelman yllättäessä ei tarvitse ihmetellä yksin sormi suussa, vaan voi mennä kysymään apua.

    Työkavereita nähdään myös vapaa-ajalla. Olemme käyneet pelaamassa vaikkapa frisbeegolfia, ja nyt suunnitteilla on oma-aloitteisesti järjestetty risteily, jolle osallistuu entisiäkin työkavereita.
    Solteq palkkaa rohkeasti myös nuoria työntekijöitä ja täällä annetaan kasvaa omiin tehtäviinsä. Työn tiimellyksessä kehittyy, kun pääsee tutustumaan uusiin tuotteisiin ja käyttämään uusia teknologioita. Uusia asiakkaita ja tilanteita tulee jatkuvasti lisää, sekin kasvattaa. Minulle on tullut täällä moni eri toimiala tutuksi, koska kunnossapitojärjestelmiä tarvitaan kaikkialla huoltopalveluista tehtaisiin.”

    Solteq on ohjelmistopalveluyhtiö, jonka ydinosaamista ovat liiketoimintakriittiset IT-ratkaisut.

    Solteq yhdistää omia ja maailman johtavien ohjelmistoyritysten tuotteita yksilöllisiksi ratkaisuiksi asiakkaiden liiketoiminnan kehitykseen ja toiminnan ohjaukseen.

    Toimipisteet: Tampere, Helsinki, Hämeenlinna ja Lahti.

    Ota yhteyttä: info@solteq.com.

    Share: