18.11.2010

    Capgemini – Nuorekkaassa työympäristössä juttukin luistaa

    Capgeminillä työskentelevä tietoverkkoasiantuntija Laura Partinen uskoo, että hänen tulevaisuutensa talossa tuo varmaan mukanaan yhä enemmän vaihtelua ja vastuuta.

    Laura Partinen, 27, tietoverkkoasiantuntija

    ”Olen opiskellut TKK:lla tietoliikennetekniikan koulutusohjelmassa tietoverkkotekniikkaa, josta valmistuin puolitoista vuotta sitten. Aloitin Capgeminillä tammikuussa 2010.
    Minua kiinnosti vastavalmistuneille tarkoitettu Young Professionals Academy -perehdytysohjelma (YPA), josta olin kuullut opiskeluaikoinani, mutten ollut löytänyt oikeaa hetkeä hakea. Kun ohjelmaan haku tuli taas ajankohtaiseksi, päätin tarttua tilaisuuteen.
    Parasta YPA:ssa oli, että sain tulla ohjelmaan sellaisena kuin olin ja osata mitä osasin: sen mukaan minut sitten perehdytettiin ja koulutettiin.
    Työni sisältää laidasta laitaan tietoverkkoasioita. Tuotamme asiakkaille palveluita, joihin liittyen tulee muutospyyntöjä, vikailmoituksia ja sopimukseen kuuluvia muita toimeksiantoja, joita me ratkomme. Lisäksi työskentelen isommissa projekteissa, joihin yleensä pyydetään joku meidän Network Engineering -tiimistämme  resurssiksi.
    YPA:ssa osallistuin todella moniin ohjelmaan kuuluviin koulutuksiin, joissa annettiin perusvalmiudet konsulttityöhön ja perehdytettiin intensiivisesti talon tapoihin ja työkaluihin. Lisäksi Capgeminillä on tapana, että muut tiimiläiset perehdyttävät toisia omaan erikoisalaansa esimerkiksi saadessamme uuden asiakkaan tai tutustuessamme uuteen tekniikkaan. Työntekijöitä kannustetaan jatkuvaan ammatilliseen kehittymiseen koko uran ajan.
    Porukka, jonka kanssa teen töitä, on nuorekasta. Töissä on mukava olla ja työkavereiden kanssa tulee jutusteltua muitakin kuin työasioita. Olen tuntenut alusta alkaen itseni tervetulleeksi.
    Työssäni saan ottaa vastuuta – koko ajan enenevässä määrin. Vastuu motivoi minua. Esimerkiksi jos asiakkaalle pystytetään uutta SAP-ympäristöä, saatan olla projektissa ainoa verkkoasiantuntija ja vastata kaikesta tietoliikenteen toimivuudesta.

    Tulevaisuus tuo varmaan mukanaan yhä enemmän vaihtelua ja vastuuta. Siirtyminen tehtävästä toiseen on tehty täällä helpoksi. Urapolut on mietitty tarkkaan, ja erinomaisten kehitys- ja työssä-oppimismahdollisuuksien ansiosta jatkuva osaamisen kartuttaminen antaa uran rakentamiseen hyvät edellytykset. Jossain vaiheessa saatan tehdä talon sisällä jotain muutakin.”

    Capgemini Young Professionals Academy on perehdytysohjelma, joka antaa perusvalmiudet konsulttiuralle. Ohjelmassa keskitytään konsulttityön perusteisiin, teknologiaosaamiseen ja työhön kuuluvien prosessien hallintaan.

    Hakeminen: www.fi.capgemini.com/ura tammikuun 2011 aikana..

    Share: