9.4.2017

    LUT:n Advisory Board saa kaksi uutta jäsentä

    Kuva: Raimo Suomela, RS-Kuvapalvelu.

    Lappeenrannan teknillisen yliopiston (Lappeenranta University of Technology, LUT) Advisory Boardiin tulee kaksi uutta jäsentä, Juha Rantanen ja Juha Laaksonen.

    Vuorineuvos Juha Rantanen toimii tällä hetkellä Gasum Oy:n ja Teknikum Oy:n hallituksien puheenjohtajana sekä Crisis Management Initiativen hallituksen jäsenenä. Aiemmin hän on työskennellyt Borealis A/S:n, Ahlström Oyj:n sekä Outokumpu Oyj:n toimitusjohtajana. Juha Laaksonen on työskennellyt Fortum-konsernin talousjohtajana ja vaikuttanut esimerkiksi Kemiran ja Spondan hallituksissa. Nykyään hän on Taaleri Oyj:n hallituksen varapuheenjohtaja.

    Advisory Board koostuu kokemuksensa ja osaamisensa perusteella valituista yliopiston strategista profiilia tukevista asiantuntijoista. Toiminta on luonteeltaan neuvoa-antavaa.

    ”Nämä henkilöt tukevat molemmat erinomaisesti LUT:n kärkiosaamista puhtaan energian, kiertotalouden sekä kestävän liiketoiminnan aloilla”, rehtori Juha-Matti Saksa toteaa.

    LUT:n Advisory Boardin puheenjohtajana toimii 31.12.2018 saakka jatkuvalla kaudella LUT:n Professor of Practice Anssi Vanjoki. Muita jäseniä ovat Risto SiilasmaaAri KorhonenPäivi LeiwoHarri KerminenKirsi SormunenAri RahkonenPertti KorhonenJyrki Talvitie ja Mika Anttonen.

    Jäsenet tuovat oman asiantuntemuksensa LUT:n koulutus- ja tutkimustoimintaan sekä niiden vaikuttavuuden kansalliseen ja kansainväliseen kehittämiseen. He nostavat esiin erityisesti työelämän tarpeita yliopistokoulutuksen kehittämiselle.

    Share: