9.3.2017

    Oulun yliopisto usealla tieteenalalla maailman huippujen joukossa

    Oulun yliopisto sijoittuu kuudella tieteenalalla maailman parhaiden yliopistojen joukkoon uusimmassa QS-tieteenalarankingissa. Uutena alana listalle nousi Oulun yliopistosta sähkötekniikka, joka arvioitiin alan yliopistoista sijalle 301–350.

    Muutokset uusimmassa QS-rankingissa ovat viime vuoteen verrattuna pieniä. Parhaiten Oulun yliopistosta menestyi jälleen maantiede, joka arvioitiin sijalle 101–150. Lääketiede sijoittui sijalle 201–250.

    Listalle pääsivät Oulun yliopistosta lisäksi biologiset tieteet (301–350), tietotekniikka ja tietojärjestelmät (351–400) ja uutena maatalous- ja metsätieteet (251–300).

    QS:n käyttämät tieteenalojen nimet ovat poikkeavat Suomessa yleensä käytetyistä. Esimerkiksi biologisiin tieteisiin luokiteltiin muun muassa biokemia, genetiikka, solubiologia, molekyylibiologia jne., kun taas valtaosa biologien julkaisuista luokiteltiin maatalous- ja metsätieteisiin.

    QS-ranking poimii tiedot kustannustalo Elsevierin Scopus-tietokannasta, jolloin laskettavat tiedot eivät kaikilta osin noudata Oulun yliopiston tiedekuntarakennetta. Julkaisun ala määräytyy lehden luokituksen perusteella.

    QS World University Rankings by Subject -ranking on tieteenalakohtainen ranking, joka painottaa bibliometriaa ja kollega-arviointia aloittain vaihtelevasti. Maantieteessä kollega-arvion paino on suuri, 60 prosenttia.

    Tämän vuoden QS-arvioinnissa oli mukana 4438 yliopistoa ja 46 tieteenalaa.

    Share: