11.2.2017

    VTT:lle ja Oulun yliopistolle toimitettiin 5G-testilaitteet

    Nokia on toimittanut VTT:lle ja Oulun yliopiston Centre for Wireless Communications -tutkimusyksikölle (CWC) Suomen ensimmäiset 5G-teknologiaan perustuvat radiolaitteet, joita hyödynnetään tutkimus- ja opetuskäytössä. Suuren kaistanleveyden ansiosta järjestelmä yltää jopa useiden gigabittien sekuntinopeuksiin.

    Radiolaitteiden toimitus on jatkoa jo pitkään kestäneelle 5G-testiverkkoyhteistyölle verkkoyhtiö Nokian ja tutkimuslaitosten välillä. Laitteilla voidaan tutkia 5G-yhteyden vaatimia sovelluksia ja palveluita sekä demonstroida 5G:n tarjoamia mahdollisuuksia yrityksille ja muille kumppaneille.

    Elokuva latautuu jo muutamassa sekunnissa

    5G:ssa on kyse kolmesta ominaisuudesta: huippunopeasta mobiilidatasta, laitteiden välisen kommunikoinnin eli esineiden internetin (IoT) sujuvasta mahdollistamisesta sekä erittäin luotettavan ja lyhytviiveisen kommunikoinnin varmistamisesta.

    Nyt toimitetut esikaupalliset, eli vielä kehitysvaiheessa olevat 5G-radiot muodostavat suurikapasiteettisen radiolinkin käyttäen hyväksi tulevia 5G-järjestelmille ajateltuja radiotaajuuksia.

    ”Järjestelmän tarjoama kaistanleveys on moninkertainen verrattuna 4G-yhteyksiin yltäen jopa useiden gigabittien sekuntinopeuksiin. Tämä voisi tarkoittaa parhaimmillaan esimerkiksi täysmittaisen elokuvan latautumista radioyhteyden yli muutamassa sekunnissa”, projektipäällikkö Atso Hekkala VTT:ltä sanoo.

    ”Uudet 5G-radiot mahdollistavat muutaman millisekunnin viiveen päätelaitteen ja tukiaseman välillä luoden uusia teknologisia mahdollisuuksia, kuten itseohjautuvat autot tai laitteiden reaaliaikainen etäohjaus”, ohjelmajohtaja Aki Korvala Nokialta toteaa.

    Osa 5G-testiverkkoa

    5G-radiolaitteiden toimitus on osa Oulun alueella rakennettavaa 5G-testiverkkoa, joka on Tekesin ja Euroopan aluekehitysrahaston rahoituksella rakennettava innovaatioalusta alueen ICT-yritysten, tutkimuslaitosten sekä julkisen sektorin tarpeisiin.

    ”Toiminnassa oleva testiverkko mahdollistaa jo nyt uuden teknologian, palveluiden ja liiketoimintamallien testauksen. Menestyksekkään yhteistyön takaavat julkisen rahoituksen lisäksi alueen vahva ekosysteemi ja kiinteä yhteistyö etenkin Nokian ja tutkimuslaitosten kanssa”, yliopistoprojektin projektipäällikkö Olli Liinamaa sanoo.

    Jatkossa testiverkkohankkeen painopiste on siirtymässä 5G-teknologian ja sen mahdollistamien palveluiden tutkimiseen, kehittämiseen ja kokeilemiseen mahdollisimman todenmukaisessa ympäristössä. 5G-demoradioiden avulla 5G-testiverkko toimii tutkijoille ja yhteistyökumppaneille testiympäristönä, joka tarjoaa suuren datanopeuden ja lyhyen viiveen. Tämän ansiosta tutkijat ja palvelunkehittäjät voivat kehittää entistä vaativampia sovelluksia langattomasti.

    Share: