29.10.2013

    Jari Elamo on Suomen markkinointihenkisin insinööri

    Suomen markkinointihenkisimmäksi insinööriksi on valittu Helkama Velox Oy:n ja Suomen polkupyörätukku Oy:n toimitusjohtaja Jari Elamo. Hän on koulutukseltaan tuotantotalouden diplomi-insinööri ja markkinointiekonomi.

    Elamo voitti kilpailun vahvan kuluttajabisnesosaamisensa sekä suomalaisten työpaikkojen säilyttämiseksi tekemiensä toimenpiteiden ansiosta. Hänet palkittiin 10 000 euron palkinnolla Toinen aalto -seminaarissa 1. Lokakuuta.

    ”Jari Elamo on mitä mainioin esimerkki kädet polkupyöränrasvassa työtä tekevästä markkinointihenkisestä insinööristä. Kuten Helkama-pyöriltä, Elamoltakin puuttuu pakki – eteenpäin on menty. Miinus on kääntynyt plussaksi, Jopo palasi Taiwanista kotimaahan valmistukseen ja lähti sitä kautta maailmalle myyntiin”, tuomariston puheenjohtaja Esa Ruola sanoi palkitusta.

    Markkinointiviestinnän Toimistojen liitto järjesti Suomen markkinointihenkisin insinööri -kilpailun toista kertaa, ja siihen osallistui 20 hakijaa. Arviointikriteereinä olivat vahvat liiketoiminnalliset näytöt.

    Loppukilpailuun selviytyivät Elamon lisäksi Fujitsu Finland Oy:n myyntijohtaja Timo Annala (DI), Dynaset Oy:n toimitusjohtaja ja yrittäjä Reijo Karppinen (insinööri) sekä VR Track Oy:n siltaryhmän Janne Wuorenjuuri (DI).

    Kilpailun yhteistyökumppaneita ovat muun muassa TEK ry, VTT, Teknologiateollisuus ry ja Tekes..

    Share: