24.4.2013

    Elämän speksi

    Jani Turkun ja Jari Rintalan tiet kohtasivat teekkareina Otaniemessä. Nykyisin miehet pyörittävät omaa IMPROVment-yritystä, jonka he perustivat teekkarispeksin inspiroimana.

    IMPROVment jakaa toimistotilat Helsingin ydinkeskustassa muutaman muun pienen yrityksen kanssa. Toimistossa on kotoinen fiilis. Kengät jätetään eteiseen ulkovaatteiden kanssa. Sisustus on rento ja hauska, jopa hieman epämääräinen.

    IMPROVmentin perustajat Jani Turku, 37, ja Jari Rintala, 36, pitävät töissä hauskaa, improvisoivat ja vitsailevat jatkuvasti. Heidän yrityksensä on koulutusyritys, joka tarjoaa asiakkailleen esimerkiksi esiintymis- ja improvisaatiokoulutusta, juontokeikkoja ja improvisaatioon perustuvaa esiintymistä.

    IMPROVmentin siemenet kylvettiin Otaniemessä. Diplomi-insinööreiksi opiskelun ohessa Turku ja Rintala innostuivat teekkarispeksistä. Esiintyminen ja improvisaatio tuntuivat omilta.

    Molemmat miehet tekivät opiskelujen ja valmistumisten jälkeen töitä tahoillaan, mutta aika pian ajatus improvisaatiosta työnä alkoi kehittyä. Vihdoin keväällä 2009 pitseriassa istuessaan miehet tekivät lopullisen päätöksen: omaan yritykseen lähdetään täysillä mukaan.

    ”Yrityksen paperityöt oli tehty vuosi aiemmin, eli paperilla se oli jo olemassa. Mutta pitsan äärellä päätettiin keskittyä omaan firmaan”, Turku muistelee.

    Opintojen valintaa

    Neljävuotias Jari Rintala kertoo seurakunnan kerhossa jatkokertomusta dinosauruksesta. Tarinaa riittää useille päiville, ja kerhotädit ihmettelevät, mistä juttua oikein tulee.

    Kyseinen kohtaus on yksi Rintalan aikaisimpia muistojaan lapsuudesta. Muisto siitä, että tarinat ja improvisointi tulivat luonnostaan jo silloin.

    Esiintyminen ei kuitenkaan aina ollut ensisijainen uravalinta. Lukiossa Rintala pallotteli laki-, psykologia- ja TKK-opintojen välillä. 15-vuotiaasta asti hän myös työskenteli isälleen lapiomiehen apupoikana.

    ”Lukiossa saimme vieraaksi lakimiehen, joka kertoi omasta työstään. Silloin tajusin, että ei ainakaan sitä. Lähdin sen jälkeen itsenäisesti tutkimusretkelle Otaniemeen. Haahuilin muun muassa avaruusteknologian laitoksella”, Rintala kertoo.

    Lopulta hän haki Otaniemeen sähkölinjalle. Opinnot alkoivat 1997, ja niiden aikana kertyi työkokemusta Mas-Oy:stä. ”Vanhoilla päivillään” Otaniemessä Rintala päätti kokeilla teekkarispeksiä. Siellä hän tapasi tulevan yhtiökumppaninsa.

    Kansainvälisyys kiinnostaa

    Turku oli lapsena kova lukemaan sarjakuvia. Hänen suosikkejaan olivat Asterix ja Obelix -sarjakuvat. Hänellä oli tapana istua sarjakuvapinon päällä kirjoja selaillessaan, koska pepun alta oli helppo kaivaa uusi kirja vanhan päätyttyä.

    ”Hoitotäti kielsi minua tekemästä niin, mutta faija sanoi, että anna sen lukea”, Turku naurahtaa.

    Lapsuusmuistoihin kuuluu myös kesälomat Euroopassa, kun isä kylmän ja rakeisen kesän 1981 jälkeen vannoi, ettei perhe vietä enää yhtään kesää Suomessa. Matkustelu ja kansainvälisyys tarttui silloin elämään.

    Sen jälkeen Turku on ehtinyt olla töissä Lontoossa ja Kanadassa sekä opiskeluvaihdossa Thaimaassa.

    ”Opiskelin Otaniemessä kemiaa, vaikka alun perin halusin meteorologiksi. Armeijassa mieleni muuttui. Kemia tuntui monipuoliselta ja käytännönläheiseltä”, pääaineenaan polymeeriteknologiaa lukenut Turku kertoo.

    Diplomi-insinöörin paperit iskettiin kouraan vuonna 2002. Sen jälkeen Turku lähti yllättäin kaverin kutsumana myyntihommiin. Kunnes kuvaan astui IMPROVment ja yrittämisen kipinä.

    Työ palkitsee

    IMPROVmentin näkemyksen mukaan improvisaatio on nippu taitoja, joita voi kehittää. Se on osa arjen tiimiytymistä, mahdollisuus tehdä parempaa yhteistyötä.

    ”Tämän työn suola on se, kun menee kouluttamaan ihmisiä ja huomaa, että sillä on oikeasti merkitystä ihmisen arkeen”, Rintala sanoo.

    Koulutettavien ihmisten joukossa voi olla joku, joka kärsii pahasta esiintymiskammosta. Sellaisesta vapautuminen voi olla suuri asia. Rintala muistelee hymyillen sähköpostia, jonka he saivat eräältä koulutuksessa olleelta. Esiintymiskammoinen ihminen oli päässyt pelostaan ja menossa puhumaan yleisölle.

    ”Mahtavia juttuja on myös erikoiset tai omituiset työkeikat. Olimme viime vuonna Koneen pikkujouluissa tekemässä improvisaatiota. Pikkujoulutiloihin oli tuotu puukehikko, joka edusti hissiä. Esitimme koko illan ajan hissimatkustajia. Paikallaolijat saivat antaa vinkkejä siitä, millaisia ihmisiä hississä matkustaa”, Turku kertoo hymyillen.

    Toistensa seurassa miehet viihtyvät loistavasti. He ovat molemmat sopivasti hulluja ja heittäytyviä, jotta homma toimii.

    ”Jani on visiönääri. IMPROVment oli alun perin hänen visionsa. Mikään ei ikinä jää suunnitteluasteelle, vaan aina löytyy keino onnistua, joten on helppo olla mukana. Jani on idearikas, luotettava ja leikkisä”, kuvailee Rintala työkaveriaan.

    ”Jari on monella tavalla hämmästyttävä. Jaksan aina ihastella sitä, miten Jari löytää asioista uuden puolen, jota itse en olisi edes huomannut. Jari lähtee kaikkeen mukaan tunteella. Hän on innostava, yllättävä ja hauska”, Turku vastaa.

    Pieneksi hetkeksi miehet herkistyvät toistensa kehuista. Sitten pelleily ja vitsailu jatkuu. Improvisaatio on elämäntapa.

    Teksti: Helena Hyvönen
    Kuvat: Johanna Kannasmaa.

    Share: