24.4.2013

    Aidosti kansainvälinen ABB

    ABB: Riku KytömäkiPitkän uran ABB:lla tehnyt Riku Kytömäki on erittäin tyytyväinen työnantajaansa. Vuosiin on mahtunut monia mielenkiintoisia työtehtäviä aina Sveitsistä Kiinaan asti.

    Riku Kytömäki, 41,  senior vice president

    Opiskelin Otaniemessä sähkövoimatekniikkaa ja tuotantotaloutta. Ajattelin silloin, että ABB on mielenkiintoinen työnantaja. Aloitin ABB:llä kesätöissä vuonna 1994, ja kävin seuraavana kesänä Saksassa tuotekehitysharjoittelijan hommissa.

    Tein diplomityöni ABB:lle vuonna 1996 ja sitä kautta sain vakituisen työpaikan. Aloitin suunnitteluinsinöörinä, josta jatkoin Sveitsiin tuotekehitystehtäviin. Kun palasin Suomeen, päädyin muutamien vaiheiden jälkeen tuotekehityspäälliköksi. Työ oli mielenkiintoista.

    Vuonna 2009 siirryin johtamaan Kiinan sähkömoottoritehtaita ja liiketoimintaa. Kiinassa bisnes ja johtamani tehtaat kasvoivat nopeasti. ABB toimii Kiinassa samoilla ehdoilla kuin Suomessa: noudatamme samoja ympäristö-, työterveys- ja hyvinvointivaatimuksia kuin täälläkin.

    Palasin perheeni kanssa Suomeen kesällä 2012 ja siitä asti olen vastannut ABB:n suurten sähkömoottoreiden globaalista liiketoiminnasta. Työpäivät ovat vaihtelevia. Pidän palavereita esimieheni tai kollegoideni kanssa, tapaan asiakkaita ja käyn tehtaissa vierailuilla.

    Parasta työssäni on se, että ollaan aidosti kansainvälisiä. Monikulttuurisuus on meidän dna:ssa. ABB:lla saa vastuuta ja vapauksia. Kun hoitaa asiat niin kuin on luvannut, kukaan ei tule kädestä pitäen neuvomaan, miten asiat pitää tehdä. Työtehtävät vaihtuvat toistaan kiinnostavampiin. Täällä ei voi koskaan kyllästyä.

    ABB on johtava sähkövoima- ja automaatioteknologiayhtymä, jonka tuotteet, järjestelmät ja palvelut parantavat teollisuus- ja energiayhtiöasiakkaiden kilpailukykyä ympäristömyönteisesti. Monikulttuurinen organisaatiomme toimii noin 100 maassa.

    www.abb.fi

    Teksti: Helena Hyvönen
    Kuva: Johanna Kannasmaa

     .

    Share: