30.10.2012

    Citec tarjoaa työntekijöilleen kansainvälisiä haasteita

    Citec: Laura Kinnunen

    Citec: Laura KinnunenLaura Kinnunen, 27, vanhempi suunnittelija-insinööri: ”Minua innostaa työssäni siitä saamani ahaa-elämykset.” 

    Haaveilin pitkään arkkitehdin urasta, mutta minua kiinnosti taiteellisen puolen sijaan enemmän laskenta. Siksi lähdin opiskelemaan rakennustekniikan insinööriksi Vaasan ammattikorkeakouluun. Olin opiskellut kolme vuotta, kun kuulin ensimmäisen kerran Citecistä. Työpaikka kuulosti mielenkiintoiselta, ja pääsin ensimmäisellä yrittämällä yritykseen kesätöihin. Nyt olen ollut Citecin palveluksessa Helsingin toimipisteessä viisi ja puoli vuotta.

    Tärkeimmät työvälineeni ovat 3D-mallinnusohjelma ja laskentaohjelma, mutta käytän myös kynää ja paperia. Minua innostaa työssäni siitä saamani ahaa-elämykset. Joka päivä opin jotakin uutta.

    Citec on energia-alan asiantuntijayritys, joka tekee monipuolisia projekteja ympäri maailmaa. Olemme erikoistuneet voimalaitossuunnitteluun. Citec on kasvanut ja kehittynyt näiden vuosien aikana kovasti. Sen huomaa työtovereiden määrästä ja heidän osaamisalueistaan. Meillä työskentelee niin insinöörejä, kaupallisen kuin humanistisen koulutuksen saaneita.

    Työnkuvani on monipuolinen ja Citecissä on hyvä työyhteisö. Keskustelemme paljon ja koskaan ei ole tilannetta, jossa asioita pitäisi pähkäillä yksin. Työni joustavuus on minulle erityisen tärkeää. Pystyn opiskelemaan ja käymään säännöllisesti perheeni luona Vaasassa, koska voin valita itse työaikani ja tarvittaessa tehdä etätöitä toisesta konttorista.

    Työssäni parasta ovat kansainväliset projektit, sillä niiden avulla voin tutustua uusiin kulttuureihin ja pitää kielitaitoa yllä. Samalla kansainvälisyys on haaste, sillä on opittava ymmärtämään paikallisten tapaa toimia, heidän tietotaitoaan ja maan olosuhteita.

    Citecin päätoimialueita ovat energia-ala, biotieteet, tuotantoteollisuus, ICT sekä prosessiteollisuus, mutta meillä on kokemusta monilta eri teollisuus- ja liiketoiminta-aloilta. Tarjoamme laaja-alaisesti palveluja aina laitossuunnittelusta ja voimalaitosten modularisoinnista suunnittelutyökalujen kehittämiseen. Nykyinen henkilöstömäärämme on noin 1100 ja pääkonttorimme sijaitsee Vaasassa. Toimipisteitä on muualla Suomessa, Ruotsissa, Englannissa, Ranskassa, Saksassa, Venäjällä ja Intiassa.

    www.citec.com

    Teksti: Virvamaria Toikka
    Kuva: Johanna Kannasmaa

     

     .

    Share: